Palohälyttimet ja paloturvallisuus

Palovaroitin

Marraskuusta 2025 lähtien asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyi asukkailta taloyhtiölle. Asukkaan vastuulle jää kuitenkin jatkossakin vioista – kuten pariston loppumisesta – ilmoittaminen, sekä laitteen testaamisesta huolehtiminen.

Palovaroittimen toimivuus on hyvä varmistaa painamalla kerran lyhyesti varoittimen testinappia. Asukkaiden velvollisuus on testata palovaroittimen toiminta vesimittarin luvun yhteydessä vähintään 3 kertaa vuodessa sekä ilmoittaa testauksesta ja mahdollisista vioista lomakkeella.

Mikäli varoitin piippailee ilman syytä esimerkiksi pölystä tai höyrystä, yritä hiljentää se painamalla testinappia noin 5-10 sekunnin ajan. Tämän pitäisi hiljentää palovaroitin tilapäisesti. Yhtiön hankkimissa varoittimista ei saa patteria poistettua.

Mikäli varoitin on hiljennettävä heti esim. yöllä eikä hiljennysnappi toimi tai laite ilmoittaa heikosta patterista (lyhyt piippaus), eristä palovaroitin ääntä eristävällä tavalla. Kääri varoitin paksuun kankaaseen (pyyhe, peitto jne.) ja/tai laita suljettuun laatikkoon. Ulkotiloihin siirrettäessä ääni saattaa kantautua muihin asuntoihin.

Ilmoita viasta heti ensisijassa isännöitsijälle, joka tilaa uuden varoittimen asennuksen. Kaikki palovaroittimet tullaan vaihtamaan uusiin, kun määritelty käyttöaika on loppumassa (max. 10-vuotta).

Torju 10 yleisintä tulipalon syytä:

  1.  Vie vioittunut sähkölaite tai rikkoutunut sähköjohto heti huoltoon alan ammattilaiselle, äläkä korjaa
    itse.
  2.  Säilytä tulentekovälineet poissa lasten ulottuvilta, esimerkiksi lukollisessa laatikossa
  3.  Älä tupakoi sisällä. Voit torkahtaa, jolloin tupakka sytyttää helposti tulipalon
  4. Käytä tulisijaa käyttöohjeiden mukaisesti. Nuohoa tulisija ja savuhormi säännöllisesti.
  5. Varmista riittävät tulisijojen suojaetäisyydet. Älä kuivata pyykkejä löylyhuoneessa.
  6. Sijoita valaisin ja muut kuumenevat sähkölaitteet niin, että ne eivät aiheuta palovaaraa.
  7. Siirrä kuuma tai lämmin tuhka vain syttymättömään astiaan.
  8. Estä takasta kimpoavat kipinät suojaverkolla tai -luukuilla.
  9. Älä koskaan jätä ruokaa yksin liedelle kypsymään.
  10. Sijoita kynttilät harkiten ja sammuta ne aina, jos olet viimeinen huoneesta poistuja.

Lisäksi on tärkeää säilyttää huoneistossa alkusammutuskalustoa, kuten sammutuspeite ja ensisammutin. Taloyhtiön iso vaahtosammutin sijaitsee yhtiön sähkökaapissa.

Hätänumeroon soittaminen

Tulipalon syttyessä taloyhtiössä on aina syytä hälyttää apua eikä ajatella, että joku muu on jo voinut soittaa. Kaikilla on velvollisuus hälyttää apua, varoittaa muita ja estää lisävahinkojen syntyminen.

Tulisijan nuohous

Vakituiseen asumiseen käytetyissä rakennuksissa tulisijat ja savuhormit on nuohottava vähintään vuoden välein. Käyttämätöntä tulisijaa ja savuhormia ei tarvitse nuohota. Kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ja savuhormi on nuohottava ennen käyttöönottoa.